sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ei kahta ilman kolmatta

Äitin ja minun päitä lämmittävät jo uuet pipot niin pitihän se siskonki saaha. Olen sille muutama vuosi sitte tehny luonnonvalkosesta alpakasta palmikkopipon, mutta se ei silloin onnistunu ollenkaan. Nyt sitte purin sen ja tein hyväksi havaitulla ohjeella uuden, paremman toivottavasti. Pipo on valmistunu jo joulukuussa, mutta vasta kevätauringon paisteessa saatiin kuvattua.



ohje: oma
lanka: Sandnes Garn Alpakka luonnonvalkonen (1012) 50 g
puikot: 3,5 mm




Ne aikasemmat harmaat pipot oli ohuemmasta langasta ja kolmosen puikoilla, mutta silti onnistuin saamaan tästä vähän paksummasta Alpakasta sopivan kokosen, vaikka ihan samoila silmukkamäärilä tein. Hyvä mie.

Resori on 1 kiertäen oikein, 1 nurin -joustinta, sen jälkeen tuota vinoruutukuviota ja muutamat kerrokset 1 oikein, 2 nurin joustinta ennen kavennuksia ja helmineuletta.

Tämä lanka on ihan kivan tuntusta, pehmeää eikä ainakaan minua kutita. Vähän mietityttää, että olisko kuitenki pitäny tehä pienemmillä puikoilla, ko tuntuu tuo neulos vähän harvanlaiselta. Vyötteessä tosin kyllä ehotettiin nelosen puikkoja, mutta minusta ne olis aivan liian paksut (ainaki minun käsialala).


Kuvissa pipo on äitin päässä.

Siskola on ruskea talvitakki, jossa on oranssia, joten nauhaki valikoitu sen mukaan.

Nämä kuvat on otettu maaliskuun lopussa, kuten ylimmässä kuvassa näkyvästä lumimäärästä voi päätellä. Onneksi lumet on jo aika hyvin sulaneet tääläki, mutta vielä ei kannata haaveilla ensimmäisistä kukista tai haravoinnista. Ootellaan siis vielä.

------------------------

Täällä ollaan viikonloppu hoidettu ihanaa siskon poikaa, joka oli kylästelemässä. Nyt ne lähit kotia ja vois alkaa valmistautumaan vapun viettoon. Mukavaa ko on taas pitkä vapaa viikonloppu. :o)


Oikein railakasta vappua kaikille! Toivottavasti ilmat on aurinkoiset ja lämpimät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti