keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tunnustus vol. 2

Sain jo joku aika sitten Sailalta Sukkasillaan-blogista tunnustuksen.




Kiitos älyttömästi!

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle


Ja  sitten ne faktat minusta:


1. Olen innostunut hiihdosta parin viime vuoden aikana. Peruskoulussa inhosin sitä.

2. Olen tosi laiska käymään kampaajalla. Siksi onki hyvä ko on pitkät hiukset - eipä tarvi käyä ko kerran, pari vuodessa.

3. En juo kahvia, teetäkin melko satunnaisesti. Vesi maistuu.

4. Aion saada graduni valmiiksi tämän vuoden aikana. (Nyt se on sanottu ääneen, pakko siis suoriutua siitä!)

5. Maksalaatikko on minun herkkuruokaa. :o)

6. Olen harrastanut liikuntaa koko ikäni: telinevoimistelua, jalkapalloa, sählyä, aerobicia,... Näistä telinevoimistelua, sählyä ja jalkapalloa kilpatasolla (ei tosin kovin korkealla, mutta kuitenkin).

7. Haaveilen järjestelmäkamerasta. Olen ajatellut palkita sillä itseni valmistuttuani.

Tällä kertaa jätän laittamatta tunnustusta eteenpäin, anteeksi. Sen voi halutessaan kuitenkin tästä napata ja jakaa omassa blogissaan seitsemän faktaa itsestään (muista siinä tapauksessa jättää merkintä kommentteihin, että tiedän käydä kurkkaamassa). :o)

Sain myös KahviKanelilta tunnustuksen:




Tunnustuksen voi saada blogi, jolla on alle 200 lukijaa.
Tunnustus tulee laittaa eteenpäin viidelle blogille.

Sain samaisen tunnustuksen jo aikaisemmin, joten nyt jätän tämän(kin) laittamatta eteenpäin.
Kiitos kuitenkin paljon, kyllä lämmittää mieltä. :o)

-------------

Pääsiäisenä sain leikkiä siskon järkkärillä. Otin paljon kuvia siitä uudesta lilasta pitsihuivista ja yhestä aikaa sitten neulotusta piposta. Mutta. Ne kuvathan jäi siirtämättä omalle muistitikulle, joten pittää oottaa ens viikonloppuun ennen ko pääsen postaamaan ne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti