sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vastenmielisyyttä

Ennen kuin esittelen sen toisen kirjoneuleen (siihen pitää tehdä nappilista uusiksi kun se meinasi vähän irvistellä), voisin vilauttaa yhtä neuletta, jonka alotin niiden kirjoneuleiden jälkeen. Nyt voin vaan kysyä, että mitä ihmettä taas ajattelin?!


Mulla ei nykysin sukkien neulominen ota onnistuakseen. Ei siis se, ettenkö osais, vaan se, ettei minua kiinnosta. Voiko tylsempää olla? Niitä pitäs vielä yleensä tehä kaksin kappalein (neuletakkien hihathan ei kuulu samaan kategoriaan). Nykyisin totuus on siis sitä luokkaa, että keskeneräisten töiden kasassa (lue: vuoressa) on enimmäkseen parittomia sukkia.

Useita vuosia taaksepäin tein vain ja ainoastaan villasukkia: mitä erilaisimmilla väriyhdistelmillä, joskus yksivärisiäkin, usein raitoja, mutta monesti kirjoneuletta. Ne innosti silloin älyttömästi ja ideoita olis ollu ihan loputtomiin. Mutta nyt. Tuntuu, ettei saa edes niitä "pakollisia" tehtyä. On siis joululahjasukkien saajat vähentyneet viime vuosina reippaasti. Ihastelen kyllä aina muiden tekemiä sukkia, ja ilman villasukkia en pärjäis kesälläkään, mutta miksi niiden tekeminen on niin suivasaa hommaa?

Tälle vihreälle sukalle on parikin jo aloitettu, mutta veikkaan, että se jää jalkoihin hyvin nopeasti mielenkiintoisemman neuleen viedessä pitemmän korren.

4 kommenttia:

  1. Mulla on sama juttu kaikkien kanssa, joita täytyy tehdä kaksi kappaletta. Lapaset, sukat, säärystimet.. Kaksi paria vauvan villasukkia tein, kun kokeilin, että osaanko. Osasin juu. Siihen se innostus jäi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, pienet vauvan sukat just saa tehtyä (ei kyllä ehkä ihan joka kerta valmiiksi asti..), mutta että aikuselle, miehelle varsinki! Ja yleensä kun niille pitäis olla "tylsät yksväriset" - eihän semmosia jaksa tehä kukaan! Kauhulla siis odotan milloin oma mies ilmottaa villasukkien tarpeestaan. Se on kyllä tosin enempi innoissaan jos sukissa nimenomaan on joku juttu eikä vaadi niitä tylsimyksiä. ;o)

      Poista
  2. Mäkin olin ennen kovasti sitä mieltä, että sukat on maailman tylsintä neulottavaa. Nykyään olen sitä mieltä, että se on ihan mallista kiinni. Sileänä neuleena en sukkia alkaisi missään nimessä, ohjeessa pitää piisata kaikkea jännittävää, jotta kaivan sukkapuikot esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas niin, että jos on liikaa ohjeeseen vahtaamista niin se on sama ko sitä pelkkää sileää oikeaa tekis. Eli yleensä jos sukkia teen, ne on omasta päästä raidoittaen tai kirjoneuletta tehden. Monesti vielä niin, ettei ole väliä vaikka toisessa sukassa raidat meniski ihan erillä lailla. :o)

      Poista